Leikillisyys

Leikillisyys on mielestäni todella tärkeä asia. Lasten elämään kuuluu tietenkin paljon leikkiä, mutta nykyään se leikkiminen saattaa loppua liian varhaisessa vaiheessa. Leikkiminen tuo lapsia yhteen ja sen avulla lapset voivat päästä aivan uusiin ulottuvuuksiin, sen kautta mielikuvitus ja myös luovuus kehittyvät. "Leikillisyydelle ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää. Se on usein rinnastettu leikkiin, luovuuteen ja emotionaalisiin tekijöihin." (Leikillisyyttä peliin - Näkökulmia leikillisyyteen ja leikilliseen oppimiseen, Marjaana Kangas, 73).


                

Projektin aikana tuli jotenkin huomioitua kaikki leikkipaikat joita huomasin monessa paikkaan. Varsinkin uusien kerrostalojen pihassa monesti oli edes jonkinlainen pieni leikkipaikka lapsille. Vaikka niissä yleensä oli vain muutama leikkiväline ja pieni hiekkalaatikko, ovat ne silti tärkeitä paikkoja.



Kurssin aikana puhuttiinkin siitä, kuinka lapsilla on paljon mielikuvitusta mukana leikkimisessä. Vaikka jonkin leikkikenttä saattaa aikuisen silmään näyttää todella tylsältä, voi lapsi saada mielessään siitä jopa todellakin jännän ja mielenkiintoisen. Lapsi saattaa esimerkiksi kuvitella kuumaa laavaa keinun alle tai muuta vastaavaa, jolloin leikkiminen menee aivan eri tasolle. Kurssilla puhuttiin myös siitä, että kun lapsille annettiin mahdollisuus suunnitella leikkikenttä, niin mielikuvitus pääsi valloilleen kun liukumäki olikin yhtäkkiä lohikäärmeen kieli ja muuta vastaavaa. Toisaalta leikkipaikkojen ei välttämättä tarvitsisikaan näyttää mahtavilta ja hurjilta, sillä silloin lapsi käyttää itse mielikuvitusta ja päästä jopa aivan eri maailmaan. Tällöin mielikuvitus ja luovuus kehittyy koko ajan, mitä voidaan pitää todella positiivisena asiana.

Leikkiminen ja leikillisyys ei kuitenkaan ole pelkästään lasten asia. Myös aikuisillekin olisi hyvä lisätä leikillisyyttä moniinkin eri asioihin. Vaikka monet asiat onkin syytä ottaa vakavasti, niin silti välillä täytyy tehdä asioita leikillisyyden kautta. Uskon, että monille aikuisillekin se tuo vapautta ja joskus voi käydä niin, että huomaa päässeensä aivan uusiin ulottuvuuksiin leikillisen tekemisen kautta ja voi huomata asiat eri näkökulmasta.

"Leikillisyyden merkitys oppimisessa avautuu usein jännitteiden vähentymisenä, positiivisina tunteina ja yhteisen luottamuksen rakentamisena" (Leikillisyyttä peliin - Näkökulmia leikillisyyteen ja leikilliseen oppimiseen, Marjaana Kangas, 78). Tässä siis tulee esille myös muutama asia miksi leikillisyys oppimisessa on tärkeää. Leikillisyyden mukaan ottaminen oppimiseen tuo paljon lisää mielenkiintoa ja innostusta. Oppiminen voi siis olla samalla hauskaa ja mukavaa, jos siitä vain tekee välillä sellaista. Monesti leikkimisen kautta asiat jäävät myös paljon paremmin mieleen, kun ne voi jälkeenpäin yhdistää leikkiin, jonka kautta muistaa myös opetettavan asian.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oman oppimisen arviointi ja muita mietteitä kurssista

Luova tuotos