Luova tuotos

Yksi iso osa kurssia oli ryhmän kanssa toteutettava luova tuotos. Kurssilaiset jaettiin sekalaisiin ryhmiin ja jokaisen ryhmän tehtävänä oli keksiä jonkinlainen oma luova tuotos. Tämän tuotoksen piti tietenkin olla jollain tapaa leikillinen ja samalla opettavainen ja teemana annettiin Lappi ja matkustus. Näiden siis piti näkyä tuotoksessa.

Aluksi kun kuulin tästä, mietin, että eikä, en itse keksi kuitenkaan mitään. En koe, että itse olisin mitenkään hirvittävän luova ihminen, joten tämä tuntui kyllä todelliselta haasteelta. Ryhmien jaon jälkeen päästiin tutustumaan ryhmän kanssa ja miettimään hieman yhdessä ja jakamaan jokaisen ideoita. Lähes koko sen aikamme käytimme siihen, että mietimme ryhmämme nimeä. Tämä koitui lopulta hankalimmaksi tehtäväksi meidän ryhmälle. Seuraavaksi aloimme miettiä, minkä tyylisen tuotoksen haluaisimme alkaa toteuttamaan. Olisiko se näytelmä, laulu, tarina, leikki vai peli? Itse olen pienestä asti tykännyt aina todella paljon pelata lautapelejä ja korttipelejä, joten se tuntui jotenkin luontevimmalta vaihtoehdolta lähteä toteuttamaan. Onneksi myös kaikilla muillakin ryhmämme jäsenillä oli juuri joku peli tyyppinen idea mielessä. Tästä tulikin heti sellainen tunne, että  meidän ryhmällä yhteistyö tulisi varmasti onnistumaan.

Ensin kaikki tuntui hankalalta ja tuntui siltä, että aikaa on aivan liian vähän, eikä tästä välttämättä tule mitään. Yllättävän nopeaa meillä kuitenkin kehittyi hyvä idea. Asiaa helpotti se, että kaikki olivat sitä mieltä, että aletaan tekemään jonkinlainen lautapeli. Se on hauska, siihen saa hyvin yhdistettyä leikillisyyden ja oppimisen ja me kaikki tykätään pelata lautapelejä. Ideoita alkoi syntyä helposti, sillä halusimme yhdistää peliin monta eri asiaa, kuten tietovisan, pantomiimin ja piirtämisen ja arvaamisen. Teemana oli siis Lappi, joten pelimme avulla oppi paljon tietoa Lapista, sillä tietovisa kysymykset liittyivät lappiin ja kaikkiin tehtäviin sai hyvin liitettyä asioita Lapista. Yhdistimme peliin myös murresanoja, joten sen kautta oli hauska oppia myös niitäkin. Lautapelin ulkoasullekin oli selkeä idea, nimittäin kartta Lapista. Halusimme tehdä pelistä mahdollisimman värikkään ja hauskan näköisen. Otimme myös muunmuassa yleisimpiä Lapissa esiintyviä eläimiä mukaan peliin. Pelissämme yhdistyi siis todella paljon ja laajasti tietoa Lapista ja se oli mielestämme tärkeä asia tehtävän toteutuksessa, että leikkiminen ja oppiminen yhdistyy.






Tällainen projekti voi aiheuttaa ryhmän kanssa työskennellessä monia haasteita. Esimerkiksi se, että päästään yhteisymmärrykseen siitä mitä halutaan toteuttaa, kaikki kokevat saavansa mielipiteensä ääneeen, osataan tehdä kompromisseja, ryhmähenki on hyvä ja tehtävät jaetaan tasapuolisesti. Mielestäni meillä oli todella hyvä ryhmä kasassa ja työskentely onnistui helposti. Jokainen oli innostunut projektista, kaikki saivat ideoida yhtä paljon ja tuotoksesta tuli jokaisen mieleinen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oman oppimisen arviointi ja muita mietteitä kurssista

Leikillisyys