Ensimmäinen postaus!

Muistelen aluksi hieman sitä, miksi valitsin tämän kurssin ja mitkä olivat ennakko odotukseni. Kurssin nimen perusteella ajattelin, että tämä voisi olla hauska ja mukava kurssi, joten kiinnostuin tästä heti sen suurempia ajatellen. Ajattelin myös, että tässä kurssissa varmasti pääsisi itse tekemää paljon kaikkea, eikä luennot olisi pelkkää kuuntelemista ja suoritus kirjallisuus esseen kirjoittamista. Mietin, että leikitäänkö ja pelataankohan siellä vain, vai mitä me siellä oikein tehdään. En osannut juurikaan ajatella miten kurssi suoritetaan ja mitä se pitää sisällään, mutta odotukseni olivat korkealla. Ajattelin vain, että haluan ottaa loppuun vielä jonkun vähän rennomman ja muista kursseista poikkeavan kurssin.

Ensimmäisellä yhteisellä tapaamisella kuulimme mitä kurssi pitää sisällään ja miten kurssi suoritetaan. Ensiksi kerrottiin, että ryhmissä täytyy toteuttaa jokin luova tuotos ja tämä alkoi hieman jännittämään. Aluksi sitä aina ajattelee, että apua, enhän minä keksi kuitenkaan mitään hyvää juttua ja aivot lyö vain tyhjää. Aikaa tähän oli hyvin rajoitetusti, joten sekin lisäsi hieman paineita. Seuraavaksi kerrottiin juurikin tämän valokuva päiväkirjan luomisesta ja siitä, että se julkaistaan omaan blogiin. Tämä kaikki taas oli minulle täysin uutta, sillä en ole ikinä luonut itselleni blogia, enkä käyttänyt vastaavia sovelluksia. En itse juurikaan tykkää julkaista esimerkiksi mitään tekstiä kaikkien nähtäväksi tai ylipäätään liikaa mitään sosiaaliseen mediaan. Sen vuoksi tämäkin hieman jännitti ja ajattelin aluksi, että onkohan tämä kurssi nyt ollenkaan minua varten ja tulenkohan tästä selviytymään millään tavalla.

Eipä siinä sitten kuitenkaan liikaa kerinnyt mitään miettiä, sillä heti alettiin toimimaan. Ryhmätyöt piti saada heti aluilleen ja yhteisillä tapaamisilla käytiin paljon läpi kaikkea leikillisyyteen liittyvistä asioista, joita oli mielenkiintoista kuunnella ja mitkä pistivät miettimään ja mitkä herättivät ajatuksia. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oman oppimisen arviointi ja muita mietteitä kurssista

Leikillisyys

Luova tuotos